Kehonhuolto- ja liikkuvuusharjoittelu


Saavuta hyvä liikkuvuus ja joustava keho
Aloita liikkuvuus- ja kehonhuolto helpolla tavalla ohjattujen treenien avulla. Ohjattujen tuntien kesto on 30-62 minuuttia. Alkuun lyhyempiä treenejä ja loppua kohti pidempiä. Et tarvitse välineitä, poikkeuksena viimeisen ohjauskerran aikana, jolloin osa liikkeistä tehdään pilatesrullalla. Sekään ei ole välttämätön eli jumppamatosta saa myös tehtyä rullan.
Kehonhuoltokurssi pohjautuu fysioterapeuttien Anne Purasen ja Viivi Kettukankaan Fasciamethod-menetelmään.
Aloita harjoittelu ensimmäisestä treenistä ja etene loogisesti seuraavaan treeniin. Tee samaa treeniä mielellään kaksi kertaa ennen siirtymistä uuteen treeniin. Tällä tavalla saat liikkeisiin rutiinia eikä aika mene joka harjoituksessa uusien liikkeiden opetteluun.
Mitä hyötyä on liikkuvuusharjoittelusta?
- Harjoittelussa tehdään paljon liikkeitä omaa aktiivista lihastyötä käyttäen, joten harjoittelu on turvallista
Säätelet itse, kuinka pitkälle pystyt liikettä viemään ja toisto toistolta huomaat että pääset pidemmälle ja liike on silti hallittua! - Vähennät kehon jumeja
Dynaaminen liike nesteyttää faskioita eli sidekudoksia ja tekee kehostasi elastisemman. Dynaaminen liike tarkoittaa sitä, että kurotat omalla lihastyöllä raajaa pidemmälle tai viet yksittäistä niveltä venytystä kohti. Tämän jälkeen venytys puretaan.
Faskiat, jotka erottavat ja yhdistävät eri elinjärjestelmiä ja kehon rakenteita toisistaan, ovat hyvin nestepitoisia. Jopa 70% kehomme nesteistä on faskioissa. Kun faskiat ovat nesteiset, pystyvät faskioita erottavat rakenteet liukumaan vapaammin suhteessa toisiinsa ja lihakset toimimaan paremmin faskioiden sisällä.
Dnaamisen liikkeen avulla pystymme lisäämään faskioiden terveyttä ja siten omaa toimintakykyämme ja hyvinvointia. Säännöllisen huoltavan harjoittelun avulla sinulla on vähemmän jumeja ja jumeista johtuvia turhia kiputiloja kehossasi. - Opit hahmottamaan kehoasi paremmin
Kun liikkeet tehdään aktiivisella lihastyöllä, mukana on aina hermostollinen ohjaus. Alkuun liike voi tuntua kankealta, mutta hermo-lihasjärjestelmäsi oppii vähitellen laajempiin liikeratoihin ja pystyt palauttamaan luontaisia liikemalleja tai lisäämään toimintakykyäsi rajoittavia liikeratoja. Lisäät siis harjoittelulla terveyttä ja toimintakykyäsi! - Voit vähentää sympaattisen hermoston aktiivisuutta ja rauhoittaa kehoasi
Rauhallinen liike ei kuormita kehoa samalla tavalla kuin kovempi fyysinen ponnistelu (juoksu tai lihaskuntoharjoitus). Toisaalta myös työ tai opiskelu voi olla psyykkisesti kuormittavaa ja nostaa kehon stressitasoja.Oman terveyden kannalta on tärkeää, että viikosta löytyy myös tilaa rauhoittumiselle ja keskittymiselle omaan kehoon ja hengitykseen. Hengitys onkin harjoittelussa tärkeässä roolissa, sillä liikkeissä hengityksen on tarkoitus rytmittää liikettä. Sisäänhengityksellä mennään venytystä kohti ja uloshengityksellä rentoutetaan. Pitkä rauhallinen hengitysrytmi aktivoi parasympaattista, elimistöä rauhoittavaa, hermostoa. - Opit keskittymään
Kun huomiosi on liikkeessä, hengityksessä ja kehossasi, ei jää aikaa muiden maallisten murheiden ajatteluun. Hyödynnä tätä taitoa myös työssäsi tai opinnoissasi eli opi pysymään tässä hetkessä ja siirtämään huomiosi siihen, mitä olet tekemässä. Uudelleen ja uudelleen, vaikka mieli pyrkisi välillä (tai usein) viemään huomiosi muualle.
Tämän valmennuksen avulla saavutat vetreän, liikkuvan ja energisen kehon ja mielen!

MITEN SAAN VALMENNUKSEN KÄYTTÖÖNI?
Liikkuvuus- ja kehonhuolto -valmennus on osa yrityksen henkilöstölle suunnattua Hyvinvoinnin verkkovalmennus palvelukokonaisuutta. Tilattuasi valmennuksen, saat ohjeet miten henkilöstö aktivoi valmennuksen omaan Sportyplanner applikaatioon. Tarjouslomake alla.
Hyvinvointivalmennuksen aktivoimisen jälkeen tämä valmennus löytyy Sportyplanner applikaatiosta +painikkeen alta.

Voit nyt avata harjoitusohjelmat Sportyplanner liikuntakalenteristasi.
Kun painat Aloita valmennus-painiketta, Sportyplanner luo sinulle kalenteritapahtumat eli suosituksen harjoittelusta seuraavalle kahdeksalle viikolle. Jos haluat pelkästään tehdä yksittäisiä treenejä, avaa ohjelma Ohjelmat-valikosta ja valitse haluamasi treeni.
Kun aloitat kurssin, treenipäivinä on maanantai ja torstai. Tämä on vain suositus eli harjoittele viikonpäivinä, jotka sopivat juuri sinulle. Pidä treenien välissä vähintään kaksi päivää taukoa, jotta kehosi ehtivät palautua ennen uutta harjoitusta.
Hyvinvoinnin verkkovalmennukset
Hyvinvoinnin verkkovalmennus sisältää neljä kahdeksan viikon valmennusta: Terve selkä, Kehonhuolto- ja liikkuvuusharjoittelu, Lihaskuntoa kotiharjoitteluna ja Kuntosaliharjoittelun startti.
Valmennuspaketti on henkilöstön käytössä 10 viikon ajan.